Etsitkö sadepäivän tekemistä lapsille?
Me Paradox-museolla olemme tietenkin sitä mieltä, että parasta mitä voi perheen kanssa Helsingissä tehdä on tulla meille ihmettelemään ja hassuttelemaan. Semminkin jos taivaalta sataa paradoksaalisesti märkää juuri sinä päivänä kun auringon piti paistaa! Paradox-museollemme on vain kivenheitto Helsingin päärautatieasemalta. Okei, kiveä täytyy kyllä heittää noin 600 metriä, joten kovin suurta murikkaa ei kannata poimia mukaansa. Vaihtoehtoisesti meille voi kävellä 8 minuuttia, kumisaappailla tai ilman. Se nyt ei ole temppu eikä mikään!
Myönnettäköön kuitenkin että Helsingissä on meidän lisäksemme monia muitakin ihania, tunnelmallisia, hassuja, omituisia ja jännittäviä paikkoja, joten katsoimme parhaaksi kirjoittaa listan myös niistä. Nähtävyyksiä nuorisolle, aktiviteetteja lapsille, vipinää vanhemmille, ollos hyvä!
1. Paradox-museo
Nina, olen palasina, laulaa Tampereelta kotoisin oleva rockyhtye Risto. Kun tuo mainiokappale julkaisiin vuonna 2004, Paradox-museota ei vielä ollut. Ei edes ensimmäistä museotamme, joka näki päivänvalon Oslossa vuonna 2022. Hilsener til vennene våre i Norge! Ihmiskunta ei siis vielä kovinkaan laajamittaisesti tiennyt että illuusio sohvalla palasina makaavasta henkilöstä voi olla totisinta totta. Tai no, niin totta kun illuusio nyt voi olla. Ainakin palasina olemisensa voi ikuistaa valokuvaan.
Vaikka itse sanommekin, uusin Paradox-museomme Helsingin keskustassa on takuuvarma pesun-, sateen- ja huutonaurunkestävien kokemusten paikka. Sitäkin pääsee kokeilemaan. Onko joku perheesi jäsenistä toivonut joskus voivansa muuttua näkymättömäksi? Sitä voi testata meillä. Paradox-museossa käyminen saattaa myös opettaa tervettä kriittisyyttä: kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Monet elämyksistämme tekee mieli todistaa valokuvin, mutta kuvaaminen ei ehkä ole kuitenkaan se tärkein juttu. Yhdessä tekeminen ja samoille asioille nauraminen liimaa perheenjäsenet tiiviisti yhteen. Ei nyt ihan konkreettisesti, vaikka, hmm. Ehkä siinä olisi idea seuraavalle paradoksille?
Varaa liput Paradox-museoon täältä >>
2. LUOMUS Luonnontieteellinen museo
Tiesitkö että Helsingin keskustassa on hirviä?
Kyllä vaan. Ainakin yksi. Se tervehtii kulkijoita koko pronssisessa komeudessaan LUOMUS Luonnontieteellisen museon sisäänkäynnin edessä. Eikä siinä kaikki. Talon parvekkeelta ohikulkijalle vilkuttaa karhu, metsän kuninkaallinen. Ei muuta kun sisään. Yksi Suomen suosituimmista museoista on Helsingin yliopiston alainen, aktiivinen tutkimuslaitos. Sen viidessä kerroksessa on sekä pysyviä ja että vaihtuvia näyttelyitä.
Mitä luut meille sitten kertovat? Se pitää mennä paikan päälle ottamaan selvää. Museo sijaitsee Helsingin keskustassa Etu-Töölössä, Eduskuntatalon takana. Luonnontieteellisessä museossa on taitavasti rakennettuja dioraamoja, konservaattoreiden elävänoloisia, kolmiulotteisia luomuksia. Alakerrassa on viihtyisä kahvila, josta saa myös lounasta. Luomuksen toinen käyntikohde on Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarha. Kauniissa ympäristössä ja kasvihuonerakennuksissa lapset saavat tutustua värikkäisiin, kiehtoviin ja kietoutuviin, eläviin kasveihin. Esillä on maailman suurin siemen ja jättiläislumme. Samalla käynnillä selvinnee, missä pippuri kasvaa.
Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha sijaitsee, kuinka ollakaan, Kaisaniemessä, aivan Rautatieaseman tuntumassa.
3. Teatterimuseo
Kuten monet tietävät, perhe-elämä on välillä varsinainen farssi. Joissakin perheissä tuntuu asuvan toisinaan myös todellisia draamakuninkaallisia. Hyvä niin! Tunteiden tunteminen ja niiden ilmaisemisen taito kuuluvat yhtä hyvin olohuoneisiin kuin lavallekin. Teatteritaiteen avulla pääsemme kokemaan eri lailla omiakin tuntojamme. Mutta mitä teatteri oikein on?
Helsingin Salmisaaressa Kaapelitehtaalla sijaitseva varsin sopivan kokoinen Teatterimuseo on hieno perhekohde, jossa pääsee kurkistamaan esiripun taakse. Museo on varsin toiminnallinen. Lavasteet, puvustus ja valot heräävät eloon, kun niitä kokeilee myös itse. Aivan Teatterimuseon naapurissa sijaitsee uusi Tanssin talo, joka sekin on käymisen arvoinen.
Kaapelitehdas on vanha tehdasmiljöö, ja yksi Suomen suurimmista kulttuuritiloista.Viisi hehtaaria tilaa, useita museoita ja erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Alueella on ravintoloita ja kahvibaari, joten syötävää ja juotavaa löytyy aamupalalta alkaen iltaan saakka.
Teatterimuseolle Kaapelitehtaalle pääsee parhaiten perille metrolla (Ruoholahden metroasema) tai raitiovaunulla numero 8. Parkkipaikkoja on rajoitetusti ja monet niistä on varattu alueen vakituisille toimijoille.
4. Tahto-urheilumuseo
Kun on tarpeeksi tahtoa, voi tehdä mitä vaan. Voi esimerkiksi juosta kultaa 10 000 metrillä olympialaisissa ja tehdä maailmanennätyksen, kuten Lasse Virén. Ei haittaa vaikka kaatuu. Pikkuisen tarvitaan tahdon lisäksi kyllä harjoittelua – ja onneakin.
Tahto-urheilumuseo sijaitsee, missäpä muualla kuin Olympiatadionilla Töölössä. Sinne pääsee ratikalla, busseilla, kaupunkipyörillä tai tietysti asianmukaisesti juosten eteen tulevien esteiden yli kuin Vilma Mäki! Museossa sijaitsee muun muassa Suomen urheilun kunnian kukkula eli Hall of fame. Paikan päällä voi tietenkin myös liikkua, tiloihin on rakennettu toiminnallinen elämys TAHTO-liikuntaseikkailu.
Ne, joiden päätä ei huimaa, voivat kivuta ylös Stadionin torniin.
5. Uimastadion
Oletko huomannut että uimavesi on paljon lämpimämpää sateella? Juuri siksi Uimastadionilla vierailu on sadesäällä parasta koko perheen tekemistä! Helsingin Uimastadion eli paikallisten suussa Stadika tai jopa Stadikka (kummallakin on vankka kannattajakuntansa ) on joka säällä, ukonilmaa lukuunottamatta, käymisen arvoinen. Uimatadion sijaitsee noin 3 kilometrin päässä keskustasta. Sinne on hyvät kulkuyhteydet raitiovaunuilla ja busseilla. Auton voi jättää Eläintarhan maksulliselle parkkipaikalle.
Stadikalla on ruhtinaallinen 50-metrinen olympiatason uima-allas ja yhtä pitkä, leveä vesijuoksuallas. Uimataitoiset lapset voivat laskea liukumäkeä omassa altaassaan, myös erillinen hyppyallas kuuluisine torneineen löytyy.
Alueelta löytyy myös pitkä vesiliukumäki, kuntosali, ulkokuntosali, beachvolley- jakoripallokentät ja pöytätennispöydät. Polvenkorkuisille on Stadikalla omapyöreämuotoinen kahluualtaansa, jonka reunalla uskolliset vanhemmat voivat uittaa sääriään.
Joka vuosi järjestettävät pellehyppykisat Uimastadionilla keräävät aina suuren yleisön. Kun irtonenäiset ammattihassuttelijat hyppivät tuolin kanssa kierteitä kympistä, kaupungin lapset ja huumorintajuisimmat aikuiset istuvat katsomossa kuin tatit sateella.
6. Ateneum
Viistosti Helsingin päärautatieasemaa sijaitseva, komea Ateneum on Suomen suurin rakastettu taidemuseo. Siellä on esillä ja varastoituna Kansallisgallerian eli meidän kaikkien suomalaisten omistamia taideteoksia. Kokoelmissa on lähes 30 000 kansallisaarretta, joskin kaikki eivät tietenkään mahdu esille yhtä aikaa. Muutenhan museon ripustuspinta-ala pitäisi täyttää lattioita, seiniä ja kattoja myöten, ja nyt puhumme myös ulkokatosta! Ja sehän ei käy, varsinkaan jos sataa. Sitäpaitsi rakennuksen päätykolmion alla oleva tärkeä teksti CONCORDIA RES PARVAE CRESCUNT eli “sovussa pienet asiat kasvavat’ ei näkyisi!
Mutta sisällä on kuivaa ja kaunista, kattoa myöten. Upeaan kokoelmaan kuuluvat muun muassa Akseli-Gallen Kallelan Lemminkäisen äiti, Helene Schjerfbeckin Toipilas ja Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli.
Vuonna 1887 avajaisiaan juhlinut Ateneum ja 1980-luvulle saakka toimineet taidekoulut olivat Euroopassa vallan moderneja. Ovet aukesivat alusta saakka yhtä lailla nais- kuin miesopiskelijoillekin. Voimme olla siis ylpeitä!
Lapset ja perheet on Ateneumissa huomioitu monella tapaa, kuten kuuluukin. Lasten Ateneum-opastukset on tarkoitettu 3-10 -vuotiaille lapsille ja heidän riehakkaille vanhemmilleen.
7. Rush trampoliinipuisto
Käsi sydämelle, vanhempi. Onko suustasi joskus päässyt pöhkö lause: “Älä pompi”. Älä pompi sängyllä, älä pompi eteisessä, älä pompi kaupan jonossa, äläkä varsinkaan pompi kevätjuhlien todistusten jaossa. No, me vanhemmat emme ole kovin täydellisiä. Pomppimisen kieltäminen on melkeinpä paradoksi, koska lasten ja aikuisten nimenomaan pitäisi pomppia! Sehän on, paitsi kivaa, myös nopeutta ja lihasvoimaa kehittävää toimintaa. Me istumme nykyään aivan liikaa tylsästi paikoillamme. Ainakin aikuiset.
Paras pomppimisen muoto on tietenkin trampoliinihypyt. Mitä isommalla, useammalla ja laakeammalla alustalla, sen parempi. Sellaiseen sadepäivän tarpeeseen vastaa Helsingin Pitäjänmäellä sijaitseva trampoliinipuisto Rush.
Pääleikkikentällä on 46 vapaasti yhdistettyä trampoliinia, yli sata trampoliinia ja hurja vapaapudotus. Paikassa pompitaan sukkasiltaan, niin kauan kuin isä tai äiti jaksaa. Sopivia hyppimispaikkoja on kaiken ikäisille. Parasta on, että Rushissa kukaan ei kiellä: älä pompi.
Rushiin pääsee helposti junalla Helsingin päärautatieasemalta. Pois kannattaa jäädä Valimon asemalla.
8. Emma-museo
Tarkalleen ottaen EMMA-museo ei sijaitse Helsingissä, vaan Espoossa. Mutta koska sinne voi retkeillä nykyään uutukaisella Länsimetrolla, matka on lyhyt. Monelle muualla Suomessa asuvalle (lapselle ja aikuiselle) metro on ihmeellinen kokemus. Länsimetron valoisat metroasemat ovat kaikki erilaisia ja monessa niistä on upeita taideteoksia osana arkkitehtuuria. Miksipä ette ostaisi päivälippua ja pysähtyisi vaikka joka asemalla? Tapiolan metroaseman asemalaiturilla matkustajia moikkaa Kim Simonssonin ”Emma jättää jäljen”-teokseen kuuluva veistos. Suurikokoinen valkoinen veistoshahmo on osa Simonssonin kokonaisteosta. Tapiolan metroasemalta kävelymatka EMMAan kestää kymmenisen minuuttia.
Espoon modernin taiteen museo EMMA tarjoaa jättiläisannoksen tekemistä ja kokemista monen ikäisille. Teräsbetonista ja lasista rakennetusta teollisuushallista on muotoutunut moderni ja tilava WeeGee-museo. 5 000 neliömetriä väljästi rakennettua tilaa kätkee sisäänsä monta museota. WeeGeessä toimii myös Museo Leikki, jossa voi ihmetellä vanhoja leluja ja tietenkin leikkiä itsekin.
EMMA järjestää pop-up -työpajoja ja joihinkin erikseen merkittyihin taideteoksiin saa myös koskea. Myös vauvoille on tarjolla taideleikkiä. Tilavan WeeGeen kaikissa museoissa pääsee liikkumaan lastenvaunujen kanssa.